Vajaat parikymmentä ludelaista retkeili laskiaissunnuntaina nelisen tuntia Helsingin syntysijoilla Vanhankaupunginlahdella ja Lammassaaressa. Ennakkoepäilyistä huolimatta lintubongarien vihkoihin tuli arvokkaita merkintöjä: pohjantikka, lapin harakka eli iso lepinkäinen ja palokärki.
Mukana oli kuusi alle 17 vuotiasta, mutta kaikki jaksoivat reippaasti reilun puolen peninkulman reissun – Marttilan Irman askelmittarilla mitatun.
Vantaanjoen suulla viihtyvää koskikaraa tai saukkoa emme onnistuneet näkemään, mutta Malisen Jouko kertoili monenlaista mielenkiintoista seudun lähihistoriasta. Vantaanjoen tila puhutti. Joki kun on turhan runsasravinteinen ja puskee ravinteensa sitten pitkälle Suomenlahteen. Porukalla päätettiin, että LuDe ottaa joen tilan parantamisen esille sopivissa yhteyksissä.
Jokisuulta jatkettiin Lammassaareen pitkospuita pitkin. Monelle käynti oli ensimmäinen. Taannoinen talvimyrsky oli riepotellut pitkospuita, mutta ne oli iloksemme ehditty korjata kulkukuntoon. Tähtäimessä oli nähdä saaressa se kuuluisa valkoselkätikka. Sellainen oli nähty tammikuun lopulla Lammassaaren kupeessa sijaitsevalla Kuusiluodolla. Havinnosta oli merkintä luodon vieravihkossa, johon ludelaisetkin jättivät puumerkkinsä.
”Lintumestari” Matti Taina sai kuitenkin Lammassaaressa kaukoputkelleen pohjantikan ja Halosen Jukka kuvia harvinaisuudesta. Pohjantikka on tikoistamme ainoa kolmivarpainen. Mielenkiintoinen tuttavuus oli myös lapinharakka, joka suorastaan poseerasi retkeläisille. Tietysti törmösimme myös tutumpiin lintuihin, viherpeippoon, punatulkkuun ja erilaisiin tiasiin. Etteikö talvella muka voi tehdä lintuhavaintoja!
Jouko valisti retkeläisiä mm. tiedolla, että Arabianrannassa asustaa Suomen ainoa villikaniyhdyskunta. Siis ei missään häkeissä ruokittava, vaan ihan omin turpinensa luonnossa pärjäävä.
Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta Helsinginkadulta (Brahen kenttää vastapäätä) saa maksutta karttoja Lammassaaren ja ympäristön luonnonsuojelualueesta.

Talviretken osallistujia yläkuvassa ja alla bongattuja lintuja (Kuva Jukka Halonen)

Palokärki (Kuva Jukka Halonen)

Harvinainen pohjantikka, jolla on vain kolme varvasta (Kuva Jukka Halonen)