|
|
Ritva Penttonen: Unohtumaton safari
Jesse, Hannele ja Mummi
täyttivät yhteensä 120 vuotta. Sen kunniaksi päätimme lähteä yhteiselle
syntymäpäiväsafarille Keniaan maaliskuussa 2005. Pitkän lentomatkan jälkeen
saavuimme Nairobin hotelliimme myöhään illalla. Uni ei kuitenkaan tullut
silmään, kun piti haistella, maistella, aistia ja kuunnella kenialaista yötä
uima-allasbaarissa. Varhain seuraavana aamuna lähdimme sitten kohti
seikkailua kahdella pikkubussilla. Jo Nairobin halki ajaessamme erinomainen
autonkuljettaja-oppaamme Joshua kertoi meille tilanteesta Keniassa: ”Kuten
näette joka puolella on valtavasti ihmisiä kävelemässä. He eivät suinkaan ole
treenaamassa urheilukisoja varten, vaan etsimässä töitä. Lähes 60 %
kenialaisista on työttömänä. Edellinen sadekausi oli jäänyt tulematta ja sato
tuhoutui. Yli 3 miljoonaa ihmistä pelkästään Keniassa elää nälkärajan
alapuolella.” Siinäpä oli sitten heti alkuun turistille miettimistä!
Matka kulki kohti
Aberdaren kansallispuistoa jossa ensimmäinen yö vietettiin Treetops-lodgessa.
Se on rakennettu pylväiden varaan eläinten juomapaikan yläpuolelle. Talon
katolla sijaitsevalla terassilla nautittiin upeasta maisemasta ja
nautinnollisesta hiljaisuudesta Mount Kenya –vuoren hallitessa näkymää.
Kuivuus myös näkyi, toinen juomapaikka oli kuivunut kokonaan, toisestakin oli
vain pieni lammikko jäljellä. Talosta ulosmeno oli ehdottomasti kielletty, ja
sen kyllä ymmärsi kun ensimmäinen puhvelilauma tuli juomaan. Ja kun toiselta
puolelta tuli toinen lauma, olikin näytelmä jo valmis: laumojen johtajat
ottivat yhteen niin että päät kolisivat - diagnoosi: molemmilla vakava
aivotärähdys. Ja jälkimmäinen lauma katosi siististi takavasemmalle,
odottelemaan ensimmäisen lauman poistumista.
Yöllä juomaan saapui yksinäinen, ilmeisesti laumansa hylkäämä nuori
norsu-raukka, joka keskittyi juomaan lodgen seinustalla olevasta betonisesta
vesialtaasta. Tämän altaan tarina on seuraava: Vuosia sitten pitkän kuivuuden
aikana, jolloin luonnon vesilammikot olivat kokonaan kuivuneet, paikalle
saapui iso norsulauma. Vettä piti saada, sitä sitten joukolla etsittiin ja
onnistuttiinkin. Lodgeen tuleva vesijohto kaivettiin esiin, putki saatiin
rikki ja vettä saatiin koko laumalle. Kun tämä vesijohtoputki oli sitten
useaan kertaan kaivettu esiin, päättivät ihmiset rakentaa tuon betonialtaan
pysyväksi juomapaikaksi. Treetopsissa näimme myös runsaasti erimerkkisiä
antilooppeja, pari pahkasikaperhettä, sekä runsaasti lintuja - meidän oman
lintukirjamme mukaan sekä isoja että pieniä, ja myös sinisiä lintuja.
Seuraavana aamuna ajoimme Nakuru-järvelle. Matkalla ylitettiin päiväntasaaja,
jossa myös tieteellisesti todistettiin miten pohjoisella pallonpuoliskolla
vesi kiertää myötäpäivään, eteläisellä vastapäivään ja päiväntasaajalla se
pysyy paikallaan. Tässä tieteellisessä kokeessa apulaisprofessorina toimi
meidän Jesse! Nakurun puistossa elää n. 30 leveähuulisarvikuonoa, niistä
näimme puistoajeluilla yhteensä 12! Nakuru on suolapitoisuutensa vuoksi
tunnettu erityisesti miljoonista flamingoista. Näky (ja haju) oli mahtava,
kun valtavat flamingoparvet pitivät Riverdance-harjoituksiaan. Lisäksi
vastaan tuli mm. kirahveja, paviaanilaumoja, pahkasikoja ja erimerkkisiä
antilooppeja. Ilta alkoi jo hämärtää ja olimme matkalla kohti
yöpymispaikkaamme kun auton radiossa alkoi kiihkeä swahilinkielinen
keskustelu, siitä sitten auto ympäri ja kohti lukuisien safariautojen
kokoontumisajoja, jossa seurasimme puun rungolla lepäilevää leopardia.
Aikansa loikoiltuaan hän sitten päätti poistua paikalta. Kohteliaana
leopardina hän lopuksi kiersi koko autokolonnan sivuitse edestakaisin, niin
että saimme kaikki varmasti hänestä hyvän lähikuvan. Tai saattoihan syy olla
sekin, että 18 limittäin ja lomittain olevan safariauton välistä oli hankala
löytää ulosmenoreittiä.
Naivasha-järvi oli seuraava kohde. Osan matkasta sinne kuljimme veneellä ja
vuorossa olivat virtahevot - suloisia möhkäleitä limittäin ja lomittain
vedessä - mutta todella vaarallisia. Viikkoa aikaisemmin naapurilodgessa oli
saksalaisnainen kuollut, kun hän kielloista ja varoituksista huolimatta oli
pimeän tulon jälkeen mennyt rantaan kuvaamaan läheltä virtahepoa, joka oli
noussut rannalle syömään, vaan tämäpä ei halunnut kuvauskohteeksi ja oli
salamannopeasti hyökännyt naisen päälle. Lounasta söimme lodgen puutarhassa
seuranamme muutamia vesiantilooppeja, pari marabu-haikaraa, apinoita ja
paviaaneja. Täällä myös satoi ensimmäisen kerran, sadekausi alkoi n.
kuukautta liian aikaisin. Vettä tuli taivaan täydeltä puolisen tuntia, sitten
hanat kiinni ja aurinko paistoi taas.
Ja sitten pääsimme itse asiaan, seuraavat kaksi päivää vietimme Masai Maran
kansallispuistossa telttamajoituksessa - ei tosin sellaisessa mihin täällä
kotona olemme tottuneet. Teltoissa oli oikeat vuoteet, sähkövalo, wc ja
kylpyhuone sekä terassi, jolta katselimme 3 pienen dikdik-gasellin ruokailua
parin metrin päässä. Ja jo ensimmäisellä puistoajelulla tuli eteen koko
retken huippukohta: Edessämme oikealla oli n. 100-päinen puhvelilauma, ja
siinä etualalla n. 10 urospuhvelia asemissa laumaansa suojelemassa. Tarkemmin
katsottaessa edessämme vasemmalla näkyi ruohikossa kaksi nuorta urosleijonaa,
makaillen siinä ihan muina leijonina. Hetken kuluttua leijonat nousivat ja
hieman karjahtelivatkin. Puhvelilauman urokset vastasivat, ja siinä vähän
aikaa kuljettiin etuperin ja takaperin. Tarkemmin katsottaessa takavasemmalta
tuli vielä kaksi nuorta urosleijonaa, jotka alkoivat uhitella puhveleille.
Lopulta pöheiköstä ilmaantui vielä kaksi leijonaa, jotka lähtivät (nekin ihan
muina leijonina) kiertämään puhvelilaumaa vähän kauempaa. Tämä huikea
näytelmä päättyi tällä kertaa siihen, että nämä nuoret urosleijonat
metsästystaitoja opiskellessaan tekivät jonkin ratkaisevan virheen ja
puhvelilauma katosi kaukaisuuteen, saalista ei tällä kertaa saatu. Upea ja
henkeäsalpaava näytelmä, joka ei unohdu.
Tässä vaiheessa oli siis
jo kuuluisa "Big Five" täynnä: leijona, leopardi, norsu, sarvikuono
ja puhveli ovat eläimiä jotka ovat kaikkien safarimatkailijoiden
bongauslistoilla. Lisäksi onnistuimme
näkemään saalistamiseen valmistautuvan gepardin, mielenkiintoista sekin,
valitettavasti meillä ei ollut aikaa jäädä katsomaan loppukohtausta. Siellä Masai Maran savannilla elää myös
valtavia erimerkkisiä gaselli- ja
antilooppilaumoja, joista Topi-antilooppiäiti lapsineen jäi erityisesti
mieleen. Paluumatkalla telttaleiriimme osuimme vielä aikaisemman näytelmän
loppukohtauspaikalle, jossa kaksi ylensyönyttä gepardia juuri oli luovuttanut
saaliinsa haaskalinnuille.
Masai Marassa näimme myös
sateen ihmeen: siellä ei todellakaan ollut edellisenä vuonna satanut juuri
ollenkaan, ja nyt kun kahtena päivänä satoi, kaikki ympärillä muuttui heti
vihreäksi, toisaalta sade pesi puista ja pensaista kahden vuoden pölyt pois,
mutta myös paljas maa alkoi versoa, toisena päivänä uusi ruoho oli jo 3-4 cm noussut maasta.
Eteläinen Kenia ja pohjoinen Tansania ovat Masai-aluetta. Masait ovat
kauniita, ylpeitä, omasta vanhasta kulttuuristaan kiinni pitäviä ihmisiä.
Masait asuvat edelleen omissa yhteisöissään suvuittain pienissä aidatuissa
kylissä perinteisissä savimajoissa ja kasvattavat karjaansa. Turisimia
käytetään tehokkaasti hyväksi: mekin vierailimme yhdessä kylässä. 20
dollarin/20 euron ”sisäänpääsymaksu” sisälsi myös luvan ottaa valokuvia.
Rahaa ansaitaan lisäksi matkamuistojen myynnillä. Kylän rahat ovat yhteisiä,
niillä sitten koulutetaan lapset, lahjakkaimmat jatkavat yliopistolliseen
loppututkintoon saakka. Ei ole ollenkaan harvinaista että tapaat perinteiseen
Masai-asuun pukeutuneen, erinomaista Oxfordin englantia puhuvan juristin. Ja
tämä juristin koulutus onkin tarpeen. 1900-luvun alussa maahan saapuneet
britit tekivät joidenkin Masai-päälliköiden kanssa 100 vuoden
”vuokrasopimuksia” alueen maista. Tällä hetkellä Keniassa on käynnissä useita
oikeusjuttuja näiden maiden palauttamisesta. Masai-heimojen uskonnon mukaan
maa kuuluu jumalille, karja Masaille.
Telttakylässämme vieraili
paikallisen Masai-heimon jäseniä, joiden kanssa Jesse ystävystyi jo
ensimmäisenä päivänä. Kävivät pitkiä keskusteluja Masaiden päivittäisestä
elämästä ja siitä miten se eroaa Suomesta. Masait olivat valmiita ostamaan
Jessen kyläänsä soturioppiin, kävimme tiukkaa kauppaa, mutta kun eivät sitten
suostuneet maksamaan minulle 20 lehmää (hyvästä vaimosta kuulemma maksetaan 6
-10 lehmää, hyvästä uudesta masai-soturista 20 lehmää ei ole paljon!), ei
kauppoja syntynyt. Joka tapauksessa Jesse pääsi mukaan tanssiesitykseen, jota
hän opetteli sellaisella intensiteetillä että mummia ihan itketti. Muutenkin
matkan aikana Jessen englanninkieli kohentui huimasti - hän kävi pitkiä
keskusteluja ihmisten kanssa mm. Kenian ja Suomen koulujärjestelmien eroista,
kaupankäyntitavoista, etunimipolitiikasta ja ehkä myös maailman
talouspoliittisesta tilanteesta ja maittemme poliittisten järjestelmien eroista,
en ihan tarkkaan tiedä, kun en ollut kuuntelemassa.
Sitten olikin aika palata takaisin Nairobiin, jossa kävimme lounaalla
kuuluisassa riistaravintola Carnivoressa. Uusia ruokatuttavuuksia: kameli,
strutsi, Thomsonin gaselli ja krokotiili, joista jälkimmäinen oli
ehdottomasti parasta! Ja illalla lensimme sitten Mombasaan lepäämään. Siellä
vietimme kolme upeaa päivää Intian valtameren rannalla päivisin aurinkoa
ottaen (viisaimmat varjon alla). Meillä oli myös siellä erikoistilauksesta
täysikuu - voiko loman paremmin päättää.
Kaikissa paikoissa ruoka oli mahtavan hyvää, seisovat pöydät notkuivat
erilaisia sekä kansainvälisiä että paikallisia herkkuja. Ylensyömisen vaara
oli aina läsnä, kun kaikkea piti maistaa. Kukaan 12 hengen ryhmästämme ei
saanut mitään vatsavaivoja, kukaan ei sairastunut, ketään ei ryöstetty. Voin
ihan rehellisesti suositella matkaa, se oli upea. Ja erityisesti siksi, että
sitä voi myös katsella Jessen silmin ja teimme myös kaiken hänen ehdoillaan.
Niin innokasta ja kaikesta kiinnostunutta, ennakkoluulotonta matkailijaa oli
todella upea seurata. Siinä olisi oppimista monelle aikuiselle turistillekin.
Maa on kaunis ja ihmiset
ihania, optimistisia ja ystävällisiä huolimatta valtavasta köyhyydestä: n. 60
% ihmisistä on työttömiä - kaikista yhteiskuntaluokista. Esim. Mombasan
hotellimme vartijalla oli yliopistollinen loppututkinto, mutta kun töitä ei
löytynyt hän päätyi hotellin vartijaksi! Lasten koulutusta pidetään tärkeänä,
mieluummin ollaan syömättä kuin otetaan lapset pois koulusta Kaikki mitä
näimme (emme suinkaan nähneet pahimpia paikkoja, esim. Nairobin slummeja,
joissa elää n. miljoona ihmistä ilman vesi- ja viemärijärjestelmiä,
hätäisesti kyhätyissä peltihökkeleissä) pisti kyllä ajattelemaan ja omat
arvot menivät varmasti uuteen järjestykseen.
|
