Joukon nettipäiväkirja v. 2007    


Päiväkirjani on muuttanut uuteen osoitteeseen. Lue uudet päiväkirjamerkinnät klikkaamalla tästä.


4.2.2007

Keskiviikkona (31.1.) valtuustossa ei ollut muuta erityisempää kuin Palmian uuden toimitusjohtajan valinta. Asia on ollut jo liikepalvelulautakunnan ja kaupunginhallituksen käsittelyssä. Hyvin hakijoiden joukosta nousi kaksi selkeästi esiin, nykyinen vs. toimitusjohtaja Timo Martiskainen ja varatuomari Antti Värtelä. Lautakunnassa skp:n Salin ja kh:ssa vasemmistoliiton Ojala esittivät Martiskaista, mutta muut kannattivat Värtelää. Valtuustossa asiasta äänestettiin suljetuin lipuin ja Värtelä voitti Martiskaisen 68 - 15. Yksi ääni hylättiin, koska joku älypää oli kirjoittanut Tony Halmeen nimen äänestyslippuunsa. Kyseisen valtuutetun, kuka sitten lieneekin, kannattaisi harkita vähemmän vaativia luottamustehtäviä, jos näinkin tärkeässä valinnassa pitää ryhtyä leikkimään ”humoristia”. Valtuutettu Halmetta ei ole valtuustossa viimeiseen vuoteen näkynyt, eikä hän kyennyt kansanedustajan tehtäväänsäkään hoitamaan. Valtuustopäivänä taisi tullakin tieto, että Valtiokonttori oli myöntänyt 44-vuotiaalle Halmeelle työkyvyttömyyseläkkeen, itse ”mömmöissä” aiheutetun. Mies, joka haukkui kaikki yhteiskunnan tuella eläjät, anoi itselleen eläkkeen!

Lauantaina (3.2.) demarit avasivat vaalikampanjansa Vantaalla tiedekeskus Heurekassa. Päivän ohjelma oli rakennettu erittäin monipuoliseksi ja vaali-innostusta kohottavaksi. Loppuhuipennuksessa esiintyi Itsevaltiaat-ohjelman imitaattori Heikki Hilander, joka hauskuutti yleisöä mm. Paavo Lipponen, Matti Vanhanen ja presidenttien (Koivisto, Ahtisaari, Halonen) imitoinnillaan. Porukalla oli hauskaa ja näytti Paavokin nauttivan esityksestä. Nyt alkaa kampanjointi täydellä vauhdillaan - myös demarien sähköinen kampanjointi. Kokoomus luopui Niinistön kampanjoinnissa menestyksellä käyttämästään nettikampanjoinnista, ilmeisesti puoluesihteerisotkujensa takia. Demarit saivat nyt tämän Korkeapaine-kampanjan kattokampanjakseen ja sitä jatketaan henkilökohtaisilla kampanjoinneilla. Täällä Helsingissä sähköisen nettikampanjan järjestämme Heli Puuran ja Anna Mäenpään kanssa yhdessä ja se alkaa viikon päästä maanantaina (12.2.).

Pidin viikon hiihtoloman ja hiihtelin Lahden seudulla yhdeksän päivän aikana 285 kilometriä. Täytyy myöntää, että kyllä kropassa tuntuu ja paikkoja hieman kolottaa, mutta eiköhän siitä tullut lisää peruskuntoa vaalikentillä juoksemiseen.

Seuraavat pari päivää menee valtuuston seminaarissa Aulangolla. Tiistai-iltana on terveyslautakunta ja vielä sen jälkeen oman tukiryhmän kokous. Keskiviikkona kokoontuu piirihallitus ja sitten pitää käydä kuuntelemassa EK:n terveisiä ehdokkaille. Loppuviikosta osallistun yhteen yrittäjien vaalipaneeliin ja vähän muihinkin vaalirientoihin.


31.1.2007

 

Kaupunginhallituksen kokouksessa (22.1.) oli esillä Makasiinien raunioille rakennettava Pekka Niskan esittämä Tanssimakasiini-hanke. Pekka Niska on valmis satsaamaan 2,5 miljoonaa euroa hankkeeseen, jolla poltetun makasiinin osasta rakennettaisiin kaupunkilaisille tanssipaikka. Asia jäi tuolloin pöydälle, mutta seuraavassa kh:n kokouksessa (29.1.) asiasta äänestettiin, koska vihreät, vasemmistoliitto ja keskusta eivät olisi hyväksyneet esitystä. Hanke meni läpi äänin 11 - 4. Samoin kävin Helsingin Energian omistaman Kivelänkatu 5 - 7 asunto-osakeyhtiön myymisen suhteen. Se jäi 15.1. pöydälle, mutta 29.1. siitä äänestettiin. Demarit tekivät lisäesityksen, jossa olisi taattu Energian muiden henkilöstön vuokra-asuntoina olevien asuntojen säilymisen jatkossakin siinä käytössä, eikä niitä myytäisi pois. Kokoomus ja vihreät kaatoivat tämän lisäesityksen.

 

Viikolla kävin terveyslautakunnassa, piirihallituksessa ja oman puolueosastoni, Kontulan demarien kokouksissa ja parissa vaalitilaisuudessakin. Kirjoitin myös blogiini EK:n ja muidenkin työnantajajärjestöjen kovenevasta politiikasta ja lausunnoista. Epäilen, ettei tätä menoa tupoa synny ja työehtosopimusten päättyessä syksyllä saattaa edessä olla lakkoaalto. Toivottavasti työnantajilla järki voittaa ajoissa.

 

Nyt olen ollut muutaman päivän hiihtolomalla Messilässä lähellä Lahtea. Lunta on valitettavan vähän, mutta olen hiihdellyt 30 - 40 km päivässä ja juossut hieman päälle. Joka paikkaa kolottaa, mutta hyvää se tekee. Palaan ensi viikolla asiaan, kun SDP:kin on avannut oman vaalikampanjansa lauantaina 3.2. Heurekassa Vantaalla.


21.01.2007

 

Viime maanantain (15.1.) kaupunginhallituksessa äänestettiin vain yhdestä kaavamuutoksesta Jollaksessa. Pöydälle sen sijaan jäi muutamia asioita. Pyysin lisäselvityksiä kaupungin omistamien aravavuokratalojen neliövuokrajyvityksen muuttamisesta uustuotannosta. Tosin otsikosta huolimatta jyvityksen muuttaminen koskisi pidemmällä aikavälillä myös vanhaa asuntokantaa. Tarkoituksena olisi muuttaa jyvitystä siten, että isojen asuntojen vuokrat laskisivat ja pienempien hieman nousisivat. Hankala asia, mutta katsotaan, miten lisäselvitykset valaisevat asiaa. Viiden miljoonan euron henkilöstöstrategian toteutukseen tarkoitetun määrärahan jaostakin saatiin yksimielinen päätös, kun esittelijä oli hieman muuttanut esitystään. Henkilöstön palkitsemiseen osoitettiin 800 000 euroa lisärahaa.

 

Tiistaina oli päivällä valtakunnallinen tietojenkäsittelyn tutkintotoimikunta ja illalla puolueosaston hallituksen kokous, jossa suunnittelimme osaston vaalitoimintaa ja muutakin osaston tämän vuoden toimintaa. Keskiviikkona oli vuoden ensimmäinen valtuusto. En päässyt tällä kertaa paikkaamaan ketään, mutta seurasin kokouksen kaupunginhallituksen paikoilta. Valtuusto nimesi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi puheenjohtajistonsa ja myös uuden kaupunginhallituksen. Kaupunginhallituksessa vaihtui neljä henkilöä. Meidän demariryhmässä Heli Puura jäi perhe- ja työkiireiden takia pois ja Tarja Kantola tuli tilalle. Stadian ja EVTEKin ammattikorkeakoulujen yhdistäminen ja osakeyhtiöksi muuttaminen puhutti eniten valtuustoa. Asiaan liittyi muutama ponsiäänestys, mutta yksikään niistä ei mennyt läpi.

 

Torstaina Tietoalat STTK julkaisi ICT-alan henkilöstöhallinnon kehittämistä tukevan verkkosivuston. It helps -sivusto (www.ithelps.fi) on tarkoitettu alan työpaikkojen henkilöstön edustajien ja muiden työyhteisöjen hyvinvoinnista kiinnostuneiden käyttöön. Olin mukana rakentamassa näitä verkkotyökaluja ja uskon, että näistä välineistä on hyötyä myös muillekin kuin ict-alan ihmisille. Illalla kävin vammaistyössä olevien henkilöstöjärjestöjen (Tehy, Super, JHL) keskustelutilaisuudessa Kallion virastotalolla. Pohdimme keinoja hoiva- ja hoitoalan työvoimapulan ratkaisemiseksi. Demarit tulevat esittämään jälleen budjettiin palkkojen korottamista (Helsinki-lisää), jotta asia saataisiin kuntoon. Työvoimamitoitustakin pitää jatkossa pyrkiä parantamaan.

 

Viikonloppu menikin sitten Toimihenkilöunionin, Suoran ja ERTOn hallitusten yhteisessä seminaarissa Turussa ja Rymättylässä. Seminaarissa polkaistiin ko. liittojen yhteistyön tiivistäminen kunnolla käyntiin ja henki oli erinomainen. Liitot tekivätkin yhteisen tiedotteen seminaarin tiimoilta (ks. www.erto.fi).  Halusimme antaa yhteisen tiedotteen tulevista työehtosopimusneuvotteluista, koska työnantajat julkaisevat jatkuvasti toinen toistaan kovempia vaatimuksia työehtojen heikentämiseksi. Viimeisimmän älyttömyyden tokaisi Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Martti Mäenpää vaatimalla palkanalennuksia tulevalla sopimuskierroksella. Työantajajärjestöjen nokkamiehethän voisivat näyttää itse ensin esimerkkiä!

 

Ensi viikko onkin tosi tiukka kokousviikko ja vaalitilaisuuksiakin alkaa pikkuhiljaa olla. Lista vaalitapahtumistani löytyy vaalisivustoni alta. 


11.1.2007

 

Vuosi 2007 alkoi hyvin harjoitus- ja kisamatkalla Madeiralla. Vuoristopolkuja ja levadoja tuli tallattua kymmeniä kilometrejä. Lisäksi tein muutamia suunnistusharjoituksia ja juoksin kaksipäiväiset suunnistuskisat jo viime vuodesta tutuissa Poison maastoissa. Kisamaastot sijaitsivat 1300 – 1400 metrin korkeudessa vuoren rinteillä. Tällä kerralla tuli valloitettua myös Madeiran korkein huippu, Pico Ruivo (1862 m). Säätkin suosivat eikä sateita ollut juuri lainkaan. Kisoissakin tuli voitto viimevuotiseen tapaan omassa 50v-sarjassa. Linkissä kuva kisojen palkintojenjaosta. Saatan tehdä lähiaikoina pienen kuvakoosteen reissusta kotisivuilleni.

 

Loman jälkeen töihin totuttelu on aina hieman vaivalloista, mutta onneksi luottamustoimien kokoukset eivät vielä pahemmin paina päälle. Tiistaina illalla kävin Luontodemarien (Lude) suorassa radiolähetyksessä kertomassa kevään retkiohjelmastamme ja tietenkin hieman Madeiran saaren luontoasioista.

 

Keskiviikkona oli piirihallitus ja ylimääräinen valtuustoryhmä. Kokouksissa käsittelimme ylimääräiseen piirikokoukseen (20.1.) valmisteltavaa selvitystä kunnallisvaalikauden kahden ensimmäisen vuoden tavoitteiden saavuttamisesta. Peilasimme ryhmän saavutuksia edellisen kunnallisvaalien vaaliohjelmassamme asetettuihin tavoitteisiin. Ehdin myös poikkeamaan SAK:n järjestämään infotilaisuuteen, jossa suurin työntekijäkeskusjärjestö esitteli omia näkemyksiään seuraavasta hallitusohjelmasta. Torstaina oli työllistämistoimikunnan kokous, jossa käsittelimme Helsingin kaupungin ja Työvoimatoimiston yhteistyösopimusta sekä yhdistyksille annettavia työllistämisavustuksia.

 

Loppuviikko meneekin sitten jälleen ay-kokouksissa. ERTOn hallituksen ja Tietoalan yhdistyksen järjestäytymiskokouksessa. Ensi viikko alkaakin olla jo normaali kokousviikko kaupunginhallituksineen ja valtuustoineen.

 

Toivottavasti oikea talvi lumineen tulisi pian ja pääsisi aloittamaan hiihtokauden!